Hiusalan opinnot Ylä-Savon ammattiopistossa Iisalmessa

maanantai 21. toukokuuta 2018

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto 1.8.2018 alkaen

Alamme uudistuu, kuten moni muukin ala tässä reformin yhteydessä tulee tekemään. Amisreformi on hallituksen yksi hallituksen kärkihankkeista. Siinä uudistetaan ammatillisen koulutuksen rahoitusta, ohjausta, toimintaprosesseja, tutkintojärjestelmää ja järjestäjärakenteita.

Tutkintoja on entistä vähemmän tutkintouuditusten myötä ja niitä toteutetaan yksilöllisemmin niin aikataulullisesti kuin toteutustapoja tarkastellen. Ylä-Savon amamttiopiston hiusalan opinnoissa nämä tavat ovat olleet käytössä jo pitkään. Olemme kehittäneet toimintaamme täten reformia kohti. Siitä huolimatta työtä on paljon. Tutkinnolla on nyt neljä osaamisalaa, joista me Iisalmessa koulutamme kolmea. Tutkinnon muodostumisen sisäistäminen ja käytännön toteutuksen suunnittelutyö vaativat työtä.

Hiusalan perustutkinto muuttuu Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnoksi, johon kuuluu neljä erilaista osaamisalaa. Alla lista osaamisaloista sekä tutkintonimikkeistä;
  • Kampaajatyön osaamisala, kampaaja
  • Parturityön osaamisala, parturi 
  • Hius ja kauneudenhoidon neuvonnan osaamisala, kosmetiikkaneuvoja
  • Ihon hoidon osaamisalaa, kosmetologi (tätä ei voi opiskella Ylä-Savon ammattiopistossa)

Lisätietoa koulutuksesta ja ammatin vaatimuksista löydät sivuiltamme, joiden linkki on alla.

Käy myös tutustumassa tutkinnon perusteisiin ja valinnaismahdollisuuksiin e-perusteissa.